Monet lainantarjoajat mainostavat edullista lainaa, mutta erilaisten korkojen, lisäkulujen ja ehtojen viidakossa on vaikea selvittää mikä todellisuudessa on edullisin vaihtoehto lainan ottamiselle.
Monet lainantarjoajat mainostavat edullista lainaa, mutta erilaisten korkojen, lisäkulujen ja ehtojen viidakossa on vaikea selvittää mikä todellisuudessa on edullisin vaihtoehto lainan ottamiselle.
Esimerkiksi matala korko tai alhainen kuukausimaksu voivat saada lainan vaikuttamaan edulliselta, vaikka todellisuudessa sen kokonaiskustannukset olisivat lainanottajalle tarpeettoman suuret jos takaisinmaksuaika on pitkä.
Mistä siis oikeasti tunnistat edullisen lainan?
Edullinen laina tarkoittaa lainaa, josta syntyy lainan ottajalle mahdollisimman pienet kokonaiskulut koko laina-ajalta. Lainan hinta on siis tällöin lainan ottajalle edullinen.
Kun otat lainan, korot ja muut kulut lisätään lainasummaan, ja tämä kokonaissumma on se, minkä kuluttaja todellisuudessa lopulta maksaa lainanantajalle.
Lainan ”hinta” muodostuu siis koroista sekä muista sivukuluista kuten aloitus- tai järjestelymaksuista, laskutuslisästä tai tilinhoitomaksuista.
Esimerkiksi alhainen korko tai pieni kuukausierä voivat saada lainan vaikuttamaan edulliselta, mutta todellisuudessa pitkä takaisinmaksuaika nostaakin lainan todellista kokonaiskustannusta.
Miten siis voit arvioida lainan edullisuutta?
Mikä tekee lainasta edullisen?
Yksinkertaistettuna lainan hintaan vaikuttavat:
Kuten mainittua, korko ei ole ainoa lainan edullisuuteen vaikuttava tekijä vaikka usein halvin laina on pienikorkoinen laina. Kuitenkin, jos lainanperustamiskulu on suuri suhteessa lainasummaan tai kuukausittaiset laskutuskulut ovat suuret, ei edullinen korko enää ole tärkein halpaa lainaa määrittävä tekijä.
Lainaa hakiessa kannattaa aina kiinnittää huomiota lainan todelliseen vuosikorkoon ja vertailla lainan kokonaiskustannuksia.
Se, mikä juuri sinun kohdallasi on halvin laina, riippuu tilanteestasi. Miten paljon tarvitset lainaa? Entä millainen kuukausierä tai takaisinmaksuaika sopii budjettiisi?
Jos sinulla on useita lainoja eri lainanantajilta, voit maksaa paitsi turhan korkeita korkoja myös ylimääräisiä lainanhoitokustannuksia kuukausittain. Tämä voi lisätä lainan hintaa merkittävästi aivan huomaamattasi.
Mitä muuta sinun tulee ottaa huomioon etsiessäsi edullista lainaa?
Yleisesti ottaen mitä suurempi laina sen tärkeämpää on edullinen korko. Sen lisäksi tulee aina tarkastella muita lainaan liittyviä kuluja.
Muita tärkeitä seikkoja ovat:
Luottotarjouksissa vilahtelee erilaisia termejä ja numeroita, joten lainojen edullisuuden vertaileminen on usein haastavaa. Miten lainojen kustannuksia tulisi sitten käytännössä vertailla?
Edullista lainaa etsiessä, kannattaa aina huomioida paitsi korot, myös lainaehdot, takaisinmaksuaika, kuukausierä, perustamismaksu, laskutuslisä sekä muut lainanhoitokulut.
Tarkastelemalla todellista vuosikorkoa ja lainan kokonaiskustannuksia, voit varmistaa kyseisen lainan lopullisen hinnan itsellesi, eli sen summan minkä maksat lainaosuuden päälle laina-aikana.
Kahdessa seuraavassa esimerkissä lainamäärä ja takaisinmaksuaika ovat samat. Ero todellisessa vuosikorossa kuitenkin vaikuttaa siihen, mitä loppupeleissä maksat lainanantajalle saamastasi luotosta. Ero ja säästettävä summa ovat merkittäviä.
Esimerkki 1:
Lainamäärä: 10 000 € | Takaisinmaksuaika: 3 vuotta | Todellinen vuosikorko: 7,86 % | Kuukausierä: 311 € | Lisämaksut: Perustamismaksu 0 €, Kuukausittainen tilinhoitomaksu: 5 € | Takaisinmaksun kokonaismäärä: 11 214 € | Lainan kokonaiskustannukset: 1 214 €
Esimerkki 2:
Lainamäärä: 10 000 € | Takaisinmaksuaika: 3 vuotta | Todellinen vuosikorko: 12,21 % | Kuukausierä: 328 € | Lisämaksut: Perustamismaksu 90 €, Kuukausittainen tilinhoitomaksu: 5 € | Takaisinmaksun kokonaismäärä: 11 861 € | Lainan kokonaiskustannukset: 1 861 €
Kahdessa seuraavassa esimerkissä voimme puolestaan nähdä takaisinmaksuajan ja kuukausierän vaikutuksen lainan kokonaiskustannuksiin. Kun kuukausierä on suurempi ja takaisinmaksuaika siten lyhyempi, on myös lainan kokonaiskustannukset huomattavasti pienemmät.
Esimerkki 3:
Lainamäärä: 10 000 € | Takaisinmaksuaika: 5 vuotta | Todellinen vuosikorko 6,26 %. | Kuukausierä: 464 € | Lisämaksut: 5 € | Takaisinmaksun kokonaismäärä: 11 623 € | Lainan kokonaiskustannukset: 1 623 €
Esimerkki 4:
Lainamäärä: 10 000 € | Takaisinmaksuaika: 10 vuotta | Todellinen vuosikorko: 7,21 % | Kuukausierä: 111 € | Lisämaksut: 0 € | Takaisinmaksun kokonaismäärä: 13 923 € |Lainan kokonaiskustannukset: 3 923 €
Paitsi että lainojen vertailu voi säästää sinulle merkittäviä summia, myös useat yksittäiset lainat tulevat yleensä kalliimmaksi kuin yksi isompi halpakorkoinen laina. Lainojen yhdistelyssä Anyfin Jälleenrahoituspalvelu on luotettava kumppanisi.
Lainanottajalle kohdistuvia kustannuksia rajoitetaan todella paljon enemmän verrattuna esimerkiksi kymmenen vuoden takaiseen. Pikavippien villit ajat ovat siis ohi, eivätkä yritykset voi periä luotoista huimia korkoja tai lisäkuluja.
Vuonna 2019 voimaan astui lakimuutos, joka tiukensi pikalainojen säätelyä. Nykyään kaikissa vakuudettomissa lainoissa on 20 % korkokatto, minkä lisäksi lainojen kuluja on rajattu 150 euroon vuodessa. Sääntelystä huolimatta erot lainojen kuluissa voivat olla merkittäviä eikä halpa laina ole itsestäänselvyys.
Usein pikavippifirmat saattavat tarjota suurempia lainoja, joissa on pidempi takaisinmaksuaika. Tämä tekee toiminnasta kannattavampaa kyseiselle yritykselle, mutta laina tulee kalliimmaksi sen ottajalle: mitä pidempi takaisinmaksuaika, sitä enemmän kertyy maksettavia korkoja ja lainanhoitokustannuksia.
Koska lainan edullisuus määräytyy koron sekä lainaan liittyvien sivukustannusten kautta, on tärkeää, ettet maksa turhaan korkeampaa korkoa tai ylimääräisiä lainanhoitomaksuja eri tahoille.
Voit varmistua lainasi edullisuudesta tarkastelemalla sen kokonaiskustannuksia ja vertailemalla eri luottotarjouksia löytääksesi tarpeisiisi sopivan halvan lainan. Jos sinulla on jo valmiiksi enemmän kuin yksi luotto, vertailua tärkeämmäksi muodostuu usein lainojen yhdisteleminen, joka on paras tapa säästää useiden samanaikaisten luottojen kohdalla.
Kannattaa huomioida, että edullisin laina ei välttämättä ole paras ratkaisu, jos takaisimaksuaika on liian lyhyt tai kuukausierä liian iso. Kun lainan ehdot eivät ole realistisia, on riski, että päädyt ottamaan lisää lainaa kattaaksesi edellisen lainan maksut.
Tällaisessa tilanteessa Anyfin Jälleenrahoituspalvelu voi tuoda helpotusta tilanteeseen auttamalla sinua karsimaan turhat korko- ja tilinhoitokulut, jolloin sinun on mahdollista päästä nykyisistä luotoistasi eroon nopeammin ja edullisemmin.
Anyfin on taloudenhallintasovellus, joka tarjoaa kahta palvelua:
Lainasi edullisuuteen voit vaikuttaa yhdistämällä kaikki vanhat lainasi yhden isomman lainan alle, jolloin voit neuvotella lainaan sinulle sopivan maksuaikataulun sekä kuukausierän. Kun otat suuremman summan lainaa pienellä korolla, voit maksaa pois kaikki muut luottosi, jolloin sinulle jää vain yksi laina, yksi korko ja yhdet lainanhoitomaksut.
Palvelun avulla sinun on mahdollista päästä luotoistasi eroon pienemmin kustannuksin. Koska säästät koroissa ja palvelumaksuissa selvää rahaa, on sinun myös mahdollista maksaa velkasi pois nopeammin ja välttää suurista ja korkeakorkoisista luotoista aiheutuvat ongelmat.
Lainan hinta muodostuu seuraavista asioista: Korko, takaisinmaksuaika, lainanhoitokulut kuten esimerkiksi kuukausittaiset laskutuslisät ja tilinhoitokulut, lainan perustamismaksu sekä muut mahdolliset kulut
Valitessasi lainaa toimi seuraavalla tavalla valitessasi itsellesi parasta lainaa: vertaile lainatarjouksia ja keskity etenkin lainan kokonaiskustannuksiin sekä todelliseen vuosikorkoon, miettimällä tarkasti lainan suuruutta suhteessa kuluihin ja tarvitsemaasi rahamäärään, yhdistämällä eri luotot yhden suuremman lainan alle
Usein pankkilaina on edullisempi kuin nettilaina, mutta ei aina. Jälleen näiden kahden lainamuodon välillä valittaessa on syytä tarkastella lainojen kustannuksia ja vertailla niitä keskenään. Lisäksi on hyvä huomioida, että pankki haluaa usein vakuuksia myöntääkseen lainaa ja lainahakemuksen käsittelyssä voi mennä pidempään.
Lainan jälleenrahoitus/uudelleenrahoitus tarkoittaa entisen lainan tilalle neuvoteltua uutta lainaa uusin lainaehdoin. Ideana on yleensä neuvotella lainan korkokustannuksia alas.
Anyfin tarjoaa aina yksilöllisiä korkoja ja koron määrä perustuu yksilölliseen riski- ja luottoarvioon. Tarjoamimme jälleenrahoitusluottojen nimelliskorot ovat 3.95%-19.90% väliltä.
Anyfinin kautta voit jälleenrahoittaa vakuudetommia kulutusluottoja kuten korollisia osamaksuluottoja, luottokorttivelkaa, pikavippejä tai vaikka vakuudettoman autolainan.
Olemme madaltaneet asiakkaittemme luottojen korkoja keskimäärin 39%
Anyfin AB filial i Finland, Bulevardi 21, 00120 Helsinki. Org. nummer: 3011348-7 © 2024 Anyfin AB filial i Finland on kulutusluottolaitos, joka toimii Finanssivalvonnan alaisena. Kaikki oikeudet pidätetään.
Laskuesimerkki
2000€ suuruinen jälleenrahoituslaina, jonka todellinen vuosikorko on 15,31%, takaisinmaksuaika 48 kuukautta, muut kulut 0€, ja maksuerien määrä 48, johtaa 54,68€ kuukausimaksuun. Lainan kokonaiskustannus on 2639€.
Myöntämiemme jälleenrahoitusluottojen summa on 10-30 000€ asiakasta kohden ja laina-aika voi olla 2-120 kuukautta, riippuen asiakkaan nykyisestä laina-ajasta. Luoton nimelliskorko on 7,98%-19,50%, todellinen vuosikorko on 8,28%-21,34% ja kuukausikulu 0€