Vakuudeton kulutusluotto on laina, jossa sinun ei tarvitse käyttää omaa omaisuuttasi tai takaajia lainan vakuutena. Vakuudetonta luottoa voi hakea moneen eri käyttötarkoitukseen.
Vakuudeton kulutusluotto on laina, jossa sinun ei tarvitse käyttää omaa omaisuuttasi tai takaajia lainan vakuutena. Vakuudeton kulutusluotto on yksi yleisimmistä lainan muodoista, sillä se kattaa hyvin erilaisia lainoja ja käyttötarpeita. Sitä käytetään yleensä pienten hankintojen rahoittamiseen, sillä niiden hakeminen on nopeaa ja kohtuullisen helppoa.
Vakuudettomia lainoja markkinoidaan erilaisiin käyttötarkoituksiin ja erilaisilla nimillä. Oletkin voinut kuulla puhuttavan autolainasta, lomalainasta tai muista vastaavista. Myös pelkkä kulutusluotto on yleensä kokonaan vakuudeton. Olipa nimi mikä hyvänsä, on niiden toiminnallisuus yleensä samanlainen. Vakuudettomat lainat ovat tehty kuluttajille helpoksi ja niitä voi pankkien lisäksi hakea myös muilta rahoituslaitoksilta.
Vakuudettomat kulutusluotot ovat siis omimmillaan, kun ne helpottavat pakottavan hankinnan tekemistä tilanteessa, jossa rahaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Taloudenhallinnan kannalta niistä voi saada joustoa, jota aina silloin tällöin tarvitsee.
Vakuudettomia lainoja voi saada suurimmillaan jopa useampia kymmeniä tuhansia euroja, kunhan oman talouden tunnusluvut ovat sellaiset, että lainan takaisinmaksu onnistuu. Pienimmät kulutusluotot ovat normaalisti muutaman satasen suuruisia, kun taas osa lainanmyöntäjistä tarjoaa vakuudetonta lainaa jopa 60 000 euroon saakka.
Kulutusluoton suuruus määräytyy kuitenkin aina sen mukaan, mitä sillä on tarkoitus hankkia. Jos on hankkimassa autoa ja sen hinta asettuu noin 5000 euroon, on lainakin yleensä tämän suuruinen. Tämän jälkeen autoa maksetaan lainantakaisinmaksusuunnitelman mukaisesti takaisin ja lopun viimein auto ja laina saadaan maksettua.
Vakuudeton laina eli laina ilman takaajia ja takauksia on joissain tilanteissa hyvä väline taloudenhallintaan. Monet asiat, joita elämässä joutuu hankkimaan voivat tulla eteen yllättäen, jolloin säästäminen hankinnan tekemiseksi voi olla mahdotonta. Toisaalta taas myös esimerkiksi auton hankintahinta voi olla niin suuri, että sitä ei voi hankkia ilman lainaa, vaikka ehtisikin säästää hyvin.
Vakuudeton laina on parhaimmillaan juuri äkillisiä pakollisia hankintoja tehtäessä. Vakuudeton laina on nopea hakea ja saada, sillä sinun tai rahoittajan ei tarvitse vakuuttua vakuudeksi asetettavan omaisuuden arvosta. Pankkia ei myöskään tarvitse vakuuttaa siitä, että raha on menossa juuri tiettyyn tuotteeseen, vaan lainaa voi hakea sen verran kuin itse uskoo tarvitsevansa. Jos edellä mainittua autoa käytetään esimerkkinä, vakuudeton laina voi olla monesti parempi vaihtoehto hankitaan, kuin esimerkiksi vakuudellinen autorahoitus. Rahoituksessa auton omistajuus siirtyy kaupanteon yhteydessä rahoitusyhtiölle ja vasta, kun auto on maksettu kokonaisuudessaan, omistajuus on itse auton ostaneella. Vakuudettomalla lainalla auton omistajuus siirtyy suoraan ostajalle, joka helpottaa muun muassa auton jälleenmyyntiä.
Vakuudettomassa lainassa pätee samat lainalaisuudet kuin vakuudellisissakin lainoissa. Lainojen vertaileminen ja kilpailuttaminen on aina järkevää. Näin voi yleensä varmistua siitä, että maksaa lainastaan mahdollisimman vähän. Vakuudelliseen lainaan verrattuna lainan korkokulut ovat vakuuden puuttuessa vakuudellista lainaa korkeammalla tasolla.
Vakuudettomassa lainassa kannattaa aina kiinnittää huomiota todelliseen vuosikorkoon, sillä markkinoilla on olemassa monenlaisia lainanmyöntäjiä ja osalla kuukausittaiset lainanhoitokulut voivat olla todella korkeita.
Vakuudeton kulutusluotto on laina siinä missä muutkin pankeilta haettavat lainat ja niihin pätee samanlaiset säännöt kuin esimerkiksi asuntolainoihin. Suomen lakikin määrittää lainoille tiettyjä reunaehtoja, joiden tulee täyttyä, jotta lainaa voidaan myöntää kuluttajalle. Laki esimerkiksi kieltää lainan myöntämisen alaikäisille, joten lainanhakijan tulee aina olla vähintään 18-vuotias saadakseen niin vakuudettoman kuin vakuudellisen kulutusluoton. Muita lain määräämiä asioita on muun muassa koron suuruus, joka ei saa olla kulutusluotoissa yli 20 %:n suuruinen. Tämä ei kuitenkaan koske kuin korkoa itsessään ja todellinen vuosikorko lainanhoitokuluineen voi ylittää 20 %:n rajan.
Vakuudeton laina ei siis missään nimessä tarkoita kevyin perustein myönnettävää lainaa. Totta kuitenkin on, että sen hakeminen ja saaminen on vakuudellista lainaa helpompaa ja nopeampaa.
Vakuudettomat kulutusluotot ovat pankeille ja rahoituslaitoksille hyvää bisnestä, sillä niissä korkotuotot ovat verrattain korkeita suhteessa isompiin vakuudellisiin lainoihin. Tämä johtuu siitä, että lainanmyöntäjät ottavat vakuudettomissa lainoissa suuremman riskin, sillä lainan takaisinmaksua ei ole varmistettu vakuuksilla. Lainan hintaan vaikuttavat aina myös hakijan henkilökohtainen taloudellinen tilanne. Jos hakijalla on hyvät tulot, eikä muita lainoja, on hänen takaisinmaksunsa varmempaa ja hänelle voidaan myöntää lainaa pienemmällä korolla.
Anyfinin jälleenrahoituspalvelun avulla voit tarkistaa saisitko omalle kulutusluotollesi halvemman hinnan. Anyfinin avulla voit uudelleenrahoittaa vakuudettomia luottoja 20 000 € saakka. Anyfinin avustuksella ei kuitenkaan voi saada enempää lainaa, sillä lainaa myönnetään enintään saman verran kuin mitä lainaa on tällä hetkellä. Samalla saat käyttöösi Anyfinin taloudenhallintaa helpottavan sovelluksen, jossa näet mistä taloutesi muodostuu.
Jätä ilmainen hakemus joko sovelluksessamme tai nettisivuillamme. Hakemusta varten tarvitset vain kuvan laskustasi. Hakemuksen lähettäminen ei sido sinua vielä mihinkään.
Jos voimme madaltaa nykyisten luottojesi kustannuksia, saat tarjouksen. Tarjous on voimassa 7 päivää ja voit rauhassa päättää hyväksytkö tarjouksen.
Jos hyväksyt tarjouksen, maksamme luottosi pois nykyiselle luotonantajallesi ja siirrämme luottosi meille.
Valmista! Tästä eteenpäin lyhennät luottoa Anyfinille, mutta matalammilla kokonaiskuluilla.
Vakuudeton laina on luotto, jonka hakemiseen ei tarvita vakuuksia tai takaajia. Lainan hakeminen on siis nopeampaa, kun lainan myöntämiseen vaikuttaa ainoastaan hakijan oma tilanne.
Vakuudettoman lainan korko on aina henkilökohtaisen tilanteen mukaan määräytyvä, joten tarkkaa korkoa on mahdoton sanoa. Normaalisti lainan korko on 4,5 -20 %:n välillä. Todellinen vuosikorko voi kuitenkin olla tätäkin suurempi. Tutustu aina luottosopimukseesi ennen lainatarjouksen allekirjoittamista.
Anyfin Jälleenrahoituspalvelu on tarkoitettu vakuudettomien, maksimissaan 20 000€ suuruisten kulutusluottojen jälleenrahoittamiseen.
Saat tarjouksen jälleenrahoituksesta vain jos voimme madaltaa olemassa olevan luottosi kokonaiskustannuksia.
Voit lähettää hakemuksen lataamalla ilmaisen Anyfin-sovelluksen tai menemällä osoitteeseen www.anyfin.fi. Hakemusprosessi on yksinkertainen eikä se vie enempää kuin muutaman minuutin.
Voimme myöntää jälleenrahoitusta maksimissaan 20 000€ saakka asiakasta kohden. Pienin luotto, jonka kauttamme voi jälleenrahoittaa on 10€.
Anyfin tarjoaa aina yksilöllisiä korkoja ja koron määrä perustuu yksilölliseen riski- ja luottoarvioon. Tarjoamimme jälleenrahoitusluottojen nimelliskorot ovat 3.95%-19.90% väliltä.
Madalla vakuudettoman lainasi korkoa
Anyfin AB filial i Finland, Bulevardi 21, 00120 Helsinki. Org. nummer: 3011348-7 © 2024 Anyfin AB filial i Finland on kulutusluottolaitos, joka toimii Finanssivalvonnan alaisena. Kaikki oikeudet pidätetään.
Laskuesimerkki
2000€ suuruinen jälleenrahoituslaina, jonka todellinen vuosikorko on 15,31%, takaisinmaksuaika 48 kuukautta, muut kulut 0€, ja maksuerien määrä 48, johtaa 54,68€ kuukausimaksuun. Lainan kokonaiskustannus on 2639€.
Myöntämiemme jälleenrahoitusluottojen summa on 10-30 000€ asiakasta kohden ja laina-aika voi olla 2-120 kuukautta, riippuen asiakkaan nykyisestä laina-ajasta. Luoton nimelliskorko on 7,98%-19,50%, todellinen vuosikorko on 8,28%-21,34% ja kuukausikulu 0€