Tämän takia lopetin luottokorttien käytön

Olin 19-vuotias kauppatieteiden opiskelija ja työskentelin osa-aikaisena pankin luotto-osastolla. Olin ollut pankissa töissä muutaman kuukauden, kun samanikäinen kollegani huikkasi viereiseltä työpisteeltä: “Hankitko sä sen jo?”. Katsoin kollegaa hämmentyneenä. “Henksukortin, hankitko sä sen jo?” hän täsmensi.

En oikeastaan edes tiennyt, miten luottokortit toimivat, ennen kuin aloitin työskentelyn niiden parissa. Asia valkeni pian — luottokortti on vähän kuin puskuritili, johon voi kajota, jos jotain ostosta varten ei ole tarpeeksi rahaa. Osta nyt, maksa myöhemmin! Okei, korkojen, tilinhoitopalkkioiden ja vuosimaksujen kera, mutta kuka nyt sitä laskulta löytyvää pientä pränttiä jaksaa lukea. Minä tein työtä käskettyä ja hankin elämäni ensimmäisen luottokortin — ja siinä samassa kulutustottumukseni muuttuivat täysin. Kun näin kaupassa kivan (ja järjettömän ylihintaisen) kaulahuivin, touhutonnit polttelivat kortilla. Tiesin, että käyttötilillä ei ollut tarpeeksi rahaa huiviin, mutta olinhan saamassa taas ensi kuussa palkkaa! Sitä, että ensi kuussa olisi myös välttämättömiä menoja, joihin palkan täytyisi riittää, en miettinyt.

Pari vuotta myöhemmin minulla oli kaksi luottokorttia tapissa. Se oli tapahtunut salakavalasti: saatoin maksaa yhteisen ravintolalaskun luotolla ja pyytää kavereita kuittaamaan velkansa pankkitilille. En kuitenkaan siirtänyt summia takaisin luotolle, vaan tuhlasin ne johonkin muuhun. Ostin luotolla lentoliput Balille, koska korttiin sisältyi matkavakuutus. Tilasin uusia huonekaluja luotolla, sillä nettiostot ovat turvallisempi hoitaa luotolla. Aina korttia käyttäessäni vakuuttelin itselleni, että maksaisin rahat sitten heti takaisin, mutta niin ei koskaan käynyt. Kulut juoksivat, korot kasvoivat ja minä ummistin silmäni koko jutulle. Joka kuukausi palkan tullen minua kuitenkin harmitti, koska rahaa jäi luottolyhennyksien jälkeen odotettua vähemmän käyttöön. Lyhennykset eivät näyttäneet pienentyvän, vaikka en ollut mielestäni käyttänyt korttia pitkään aikaan. Päätin ottaa asiasta selvää, ja ryhdyin ensimmäistä kertaa tutkimaan luottokorttilaskua.

Leukani loksahti auki kun ymmärsin, kuinka suuri summa kuukausilyhennyksistä meni pelkästään korkojen ja kulujen kuittaamiseen. Luottokorttien todelliset vuosikorot (eli kortin kaikki korot ja kulut yhteenlaskuttuna) hipoivat kahtakymmentä prosenttia! Olin mieltänyt luottokortin harmittomaksi hätävaraksi, mutta luoton aiheuttamat kulut kertoivat kuitenkin aivan toisen todellisuuden. Olin jäänyt kiinni käsi keksipurkissa, eikä siellä ollut muuta kuin muruset pohjalla. Tämä on surullisen normaalia — S-Pankin selvityksen mukaan joka neljännes luottokortinomistajista hahmottaa kortin kulut huonosti tai ei ollenkaan. Ymmärsin, että minimoidakseni vahingot minun tulisi maksaa luotot mahdollisimman nopeasti pois. Tein suunnitelman, jonka avulla saisin luottokorttivelat kuitattua vuodessa. Luottokorttilaskulla jatkuvasti pienenevä velan kokonaissumma oli suurin motivaationi. Vajaan tonnin veronpalautuksien ansiosta saavutin tavoitteeni yhdeksässä kuukaudessa.

Ja voin käsi sydämellä sanoa tämän: mitkään luottokortilla kustantamani ravintolaillalliset, reissut tai ostokset eivät tuntuneet niin hyviltä kuin se päivä, jolloin sain molemmat korttivelat nollille. Se tunne, kun palkka kilahti tilille ja ymmärsin sen olevan täysmittaisesti omaa rahaani, oli uskomattoman palkitseva.

Kun olin kuukausi toisensa jälkeen siirtänyt palkasta kolmesataa euroa lyhennyksiin, tapa oli syntynyt. Luottokortit nollattuani aloin siirtää saman summan säästöön. Säästöistä kasvoi ihan oikea puskurirahasto, josta voin nyt hakea yllättävän menon tullen hyvällä omatunnolla joustoa. Olen nimennyt tilin leikkivisaksi, ja sieltä lainaaminen on täysin kulutonta ja korotonta!