Hinnat nousevat – kuinka saada rahat riittämään?
Inflaatio jatkaa kasvuaan ja hintojen nousu näkyy tällä hetkellä jokaisen meistä elämässä ja monella meistä on haasteita saada rahat riittämään.
•29. syyskuuta 2022
Inflaatio jatkaa nousuaan. Tilastokeskuksen mukaan inflaatio oli kivunnut elokuussa jo noin 7,8 prosenttiyksikköön Suomessa ja hintojen nousu näkyy tällä hetkellä jokaisen meistä elämässä tavalla tai toisella ja yhä useammalla on hankaluuksia saada rahat riittämään seuraavaan tilipäivään saakka.
Tiedämme hyvin, että tällä hetkellä todella monella meistä on hankalaa tasapainoilla kasvavien menojen myötä oman talouden kanssa ja kaikilla ei ole mistä säästää. Halusimme kuitenkin jakaa muutaman vinkin, jotka toivottavasti voivat auttaa sinua optimoimaan menojasi paremmin.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Tämä sananlasku pätee myös oman talouden hallintaan. Listaa ylös heti palkan tai etuuden tultua tilillesi kaikki kulut, jotka ovat edessä ennen seuraavaa tilipäivää. Jos et ole aiemmin tehnyt budjettia, nyt on hyvä aika sen laatimiselle. Listaa ylös kaikki tulosi ja menosi seuraavan kuukauden ajalle. Jos mahdollista, pyri budjetoimaan edes pieni säästöön menevä summa. Jos et ole aiemmin laatinut budjettia, tähän löytyy ohjeita sekä valmiita pohjia netistä.
Tarkastele ruokakulujasi
Etenkin ruoka-ostoksissa suunnittelu etukäteen voi auttaa säästämään parhaimmillaan kymmeniä euroja kuukaudessa ja vähentämään ruokahävikkiä. Elintarvikkeissa etenkin kahvin ja kalan hinta on noussut huomattavasti. Eli joissain tapauksissa omien ruokatottumusten muuttaminen voi olla tarpeellista, jos haluat vähentää ruoasta koituvia kustannuksia. Voi olla, että luottoreseptiesi ainesosien hinta on voinut nousta huomattavasti viimeisen vuoden aikana joka puolestaan on nostanut ruokakulujasi huomattavasti ylemmäs aiemmasta.
Kun suunnittelet tulevan viikon ruokalistan ennakkoon, on helpompi arvioida ruokamenoja seuraavalle kuukaudelle ja suunnitella reseptejä niin, että voit hyödyntää resepteissä ruoka-aineita, joita jää yli aiemmista resepteistä. Myös tarjousten seuraaminen sekä punalapputuotteiden ostaminen (huom, JOS tuote on sellainen jota oikeasti tulet tarvitsemaan) on hyvä keino vähentää ruokakuluja.
Karsi pois turhat suoratoistopalvelut sekä muut jatkuvat kuukausitilaukset
Jos et ole kärryillä siitä, kuinka monesta suoratoistopalveluista maksat joka kuukausi ja kuinka paljon–ei hätää, et ole yksin. Nykyisin on todella helppo rekisteröityä eri suoratoistopalveluihin ajatuksella, että testaat palvelua ensin ilmaiseksi esimerkiksi viikon ajan ja peruutat palvelun ennen kuin ehdit alkaa maksamaan siitä. Usein palveluiden peruminen kuitenkin unohtuu ja päädyt maksamaan palvelusta vahingossa. Tai huomaat monen kuukauden jälkeen maksaneesi puolisosi kanssa tuplasti elokuvapalvelusta, vaikka olisitte voineet käyttää yksiä tunnuksia leffailtoihinne.
Jos et ole varma mitä suoratoistopalveluita tililtäsi tai kortiltasi veloitetaan joka kuukausi, voit ladata kännykkääsi Anyfinin sovelluksen ja ottaa käyttöön kiinteät kuukausikulut-widgetin. Ilmaisen palvelumme avulla voit nähdä mm. paljonko maksat yhteensä kiinteistä kuluistasi joka kuukausi sekä millaisia jatkuvia kuukausitilauksia sinulla on käytössä. Näin voit helposti karsia pois tilauksia, joita et koe tarpeelliseksi.
Osta käytettyä aina kun mahdollista
Käytettynä ostaminen on hyvä teko niin lompakolle kuin ympäristölle. Jos sinulla on edessä isompia hankintoja, ennen kuin menet esimerkiksi kodinkonekauppaan ostamaan tuotetta uutena voit katsoa käytettyjä vaihtoehtoja esimerkiksi facebook-ryhmistä, netissä toimivilta myyntialustoilta ja sovelluksista. Käytettynä ostama tuote saattaa olla parhaimmillaan lähes samassa kunnossa kuin upouusi tuote ja voit säästää käytettyä hankkimalla parhaimmillaan satoja euroja.
Pyri eroon korkeakorkoisista luotoista
Yksi keino saada lisää rahaa säästöön karsimatta mistään mikä vaikuttaisi elämääsi suuremmin on kilpailuttaa olemassa olevat kulutusluotot kuten korolliset osamaksut, luottokorttivelat, remonttilainat jne. Parhaimmillaan voit säästää luottojen kuluissa isoja summia rahaa. Jos sinulta löytyy avoinna olevia vakuudettomia kulutusluottoja, voit kokeilla Anyfinin Jälleenrahoituspalvelua ja katsoa voimmeko tarjota luotollesi matalampia kuluja. Voit lukea lisää palvelusta täältä. Asiakkaamme säästävät keskimäärin 513€* luottojensa kuluissa siirtäessään lainansa meille. *Keskiarvo 513€ säästö/asiakas on laskettu perustuen kaikkien 01.03.2021 - 01.03.2022 asiakkaiksi tulleiden säästöön, korkojen ja tilinhoitomaksujen osalta Suomessa.
Kuten sanottua, säästäminen etenkin näinä aikoina ei ole kaikille mahdollista. On kuitenkin hyvä tarkastella omia kulujaan ja miettiä, onko niissä jotain mistä voisi karsia tai pihistää. Myös pienikin säästö joka kuukausi voi auttaa sinua yllättävissä tilanteissa ja madaltaa taloudellista stressiäsi.
Lataa sovelluksemme ja ota Widgettimme käyttöön helpottaaksesi jokapäiväistä taloudenhallintaa!
Lue lisää