Anyfin kokemukseni

Haastattelimme yhtä meidän asiakkaistamme ja kokosimme asiakashaastattelun blogikirjoitukseksi!

17. marraskuuta 2021

Anyfin kokemuksia

Kuinka kauan olet ollut Anyfinin asiakkaana?

Olen ollut Anyfinin Jälleenrahoituspalvelun asiakkaana kesästä 2021 alkaen. Muistan Anyfinin mainosten tulleen minulle vastaan jo alkuvuodesta 2021, mutta päätin tehdä hakemuksen vasta myöhemmin, sillä halusin selvittää tarkemmin mistä palvelussa oli oikeasti kyse ja voiko se todella olla lupaustensa arvoinen. Kun tutustuin palveluun ja luettuani muiden Anyfin kokemuksia tarkemmin, totesin että palvelu voisi olla testaamisen arvoinen.

Mikä sai sinut kokeilemaan Anyfiniä?

Olin tekemässä ostoksia verkkokaupassa ja ostoskorin kohdalla valinnut "halvimman" vaihtoehdon maksutavaksi eli osamaksuin. 20 euron maksu kuukaudessa ei kuulostanut tuolloin pahalta. En siinä vaiheessa huomannut, että todellisuudessa en maksa itse tuotetta pois vaan lyhennyksen lisäksi maksan myös korkoja ja muita kuluja päälle. 5 euron tilinavausmaksu ei myöskään tuntunut aluksi niin suurelta. Vasta siinä vaiheessa, kun lähetin Anyfinille kuvan laskusta niin tajusin, että tässähän on todella korkeat korot ja kulut.

"Ei ne yksittäiset osamaksut, mutta yhdessä niistä muodostuu suuri summa."

Millaiset luotot olet siirtänyt Anyfinille?

Anyfinille olen siirtänyt kaksi osamaksua ja kaksi luottokorttia. Yhdessä luottokortissani oli alunperin 9% korko ja ajattelin, ettei sen korkoa edes voi madaltaa. Se kuitenkin onnistui, jes!

Mikä on mielestäsi parasta Anyfinissä?

Sovellus on tosi yksinkertainen ja näkee 3kk maksumäärän. Summa vähenee kokoajan ja sen näkee sovelluksessa. Laina on nopeemmin maksettu Anyfinillä, kuin aiemmilla luotonantajilla ja luoton määrä todella vähenee kokoajan.

"Kun ei tarvitse joka paikkaan maksella, pysyy kontrolli taloudessa. Kun on sama eräpäivä, tietää mihin menee rahaa ja mihin on varaa!"

Miten asenteesi kulutusluottoja kohtaan muuttunut Anyfinin käyttöönoton jälkeen?

Teinivuosina tulin ottaneeksi pikavippejä, never again! Anyfin auttaa katkaisemaan luottokierteen, mutta omalla vastuulla on, ettei luottoja ota lisää. Tarvittaessa voi asettaa itselleen luottokiellon.

Kokemuksesi perusteella, suosittelisitko Anyfiniä kaverille?

Kaverit luulee, että on maksettu mainos kun suosittelen tätä niin paljon niille. Eli kokemukseni Anyfinistä on ollut tähän mennessä todella hyvä. Kaverit usein ihmettelevät myös miten Anyfin voi tarjota edullisempaa korkoa. (Vastaus: Tarjoamme yksilöllistä korkoa, jolloin voimme laskea koron aina asiakkaalle sopivaksi.)

Onko sinulla vielä jotain palautetta meille? Ei ainakaan mitään negatiivista. Otin selvää Anyfinistä etukäteen ja kaikki on pitänyt tähän mennessä paikkansa. Myös Anyfinin asiakaspalvelusta on vain hyvää sanottavaa.

Haastattelut on tehty Anyfinin palveluiden rekisteröityneiden käyttäjien kanssa, jotka Anyfin on valinnut ja joihin Anyfin on ottanut yhteyttä sähköpostitse ja puhelimitse. Haastattelut ovat tehty fyysisesti asiakkaan luona. Asiakkaat ovat saaneet korvauksen ajastaan.

Lue lisää

Maa

Suomi
www.facebook.comwww.instagram.comwww.linkedin.comwww.youtube.com
Piirros henkilöstä, joka makaa maassa ja puhaltaa purkkaa suusta.
Suomi

Anyfin AB filial i Finland, Bulevardi 21, 00120 Helsinki. Org. nummer: 3011348-7 © 2024 Anyfin AB filial i Finland on kulutusluottolaitos, joka toimii Finanssivalvonnan alaisena. Kaikki oikeudet pidätetään.

Laskuesimerkki

2000€ suuruinen jälleenrahoituslaina, jonka todellinen vuosikorko on 15,34%, takaisinmaksuaika 44 kuukautta, muut kulut 0€, ja maksuerien määrä 44, johtaa 58,73€ kuukausimaksuun. Lainan kokonaiskustannus on 2584€.

Myöntämiemme jälleenrahoitusluottojen summa on 10-30 000€ asiakasta kohden ja laina-aika voi olla 2-120 kuukautta, riippuen asiakkaan nykyisestä laina-ajasta. Luoton nimelliskorko on 6.48%-19.0%, todellinen vuosikorko on 6.68%-20.75% ja kuukausikulu 0€