Koronan ajaksi asetettu korkokatto poistui – Korkokatto ei ole hillinnyt osamaksuista tai luottokorteista johtuvaa velkaantumista

Anyfin AB5. lokakuuta 2021

Koronan ajaksi asetettu korkokatto poistui – Korkokatto ei ole hillinnyt osamaksuista tai luottokorteista johtuvaa velkaantumista

Koronapandemian myötä esimerkiksi verkkokauppa on kasvattanut suosiotaan, mikä on puolestaan lisännyt erilaisten maksujärjestelyjen, kuten kulutusluottojen määrää. Pandemian aikana Suomessa kotitalouksien velkaantumista on pyritty estämään väliaikaisella korkokatolla, joka poistui 1.10.2021.

Koronapandemian myötä suomalaisten kulutustavat ovat muuttuneet, mikä vaikuttaa kotitalouksien taloudenhallintaan. Suomessa kiinnitettiin tähän huomiota ottamalla käyttöön väliaikainen korkokatto, jonka tarkoituksena oli suojella kotitalouksia velkaantumiselta. Korkokatto poistui 1. lokakuuta 2021.

Vakuudettomien kulutusluottojen määrä on kasvanut pandemian aikana, mutta Suomen Pankin tilaston mukaan suomalaiset ovat myös nostaneet lainoja enemmän kuin pandemiaa edeltävänä aikana. Myös Takuusäätiöön yhteyttä ottaneista yli 80 prosentilla on vakuudettomia kulutusluottoja, kuten pikaluottoja ja luottokorttilainoja. Vuonna 2021 osamaksuvelkoja on ollut 40 prosenttia useammalla kuin viime vuonna. Luottokortit sekä korolliset osamaksut jäivät koronanaikaisen korkokaton ulkopuolelle ja korko on voinut olla jopa 20%

“Ihmiset eivät ehkä edes tiedä kuinka korkeita korkoja he maksavat luottokorteistaan ​​ja osamaksuistaan. Monilla yrityksillä, saattaa olla jopa noin 20 prosentin korko, joka on reippaasti 10 prosentin kattoa suurempi”, kertoo kulutusluottojen kustannusten leikkaamiseen keskittyneen taloudenhallintasovelluksen, Anyfinin perustaja Mikael Hussain.

Kotitalouksien taloudellinen hyvinvointi keskiössä

Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat ladanneet Anyfinin sovelluksen itselleen. Anyfinin avulla asiakkaat ovat pystyneet madaltamaan kulutusluottojen korkoja keskimäärin 50 %. Keskimäärin jokainen Anyfinin asiakas on säästänyt noin 328 euroa, yhteensä noin 26 miljoonaa euroa.

Kotitalouksien talouden hallintaan erikoistunut Anyfin on kasvussa, ja on tällä hetkellä laajentamassa toimintaansa erityisesti Saksassa ja Suomessa. Anyfinin tavoitteena on edesauttaa kotitalouksien taloudellista hyvinvointia tarjoamalla muun muassa matalampia korkoja kulutusluottoihin, antamalla yleiskatsauksen jatkuvista kuukausitilauksista kuten suoratoistopalveluista, sekä antamalla taloudenhallinnan vinkkejä, jotka auttavat kuluttajia pohtimaan ja muuttamaan omia kulutus- ja rahankäyttötottumuksiaan.

Anfinin älyteknologiaa, julkista dataa kulutusluotoista ja lainoista hyödyntävä taloudenhallinnan sovellus ei tarjoa jälleenrahoitusta sellaiselle luotolle, jonka kokonaiskustannuksia se ei voi madaltaa.

Sijoittajat ovat kiinnostuneita tukemaan kuluttajien tervettä taloudenhallintaa

Anyfin on tuoreesti saanut noin 45 miljoonan euron edestä rahoitusta sijoittajaryhmältä, johon kuuluu muun muassa FinTech Collective, Accel, EQT Ventures, Northzone, Global Founders Capital (GFC), Quadrille Capitalm ja Augmentum FinTech. Yhteensä Anyfin on kerännyt sijoittajien kautta noin 87 miljoonaa dollaria pääomasijoituksia. “Markkinoilla tapahtuu muutoksia. Verkkokaupan kasvun lisäksi olemme havainneet, että sijoittajat haluavat osallistua vastuullisiin projekteihin, joissa tavoitteena on kasvattaa kuluttajien taloudellista hyvinvointia ja tasapainoa. Tästä syystä Anyfinin kaltaiset palvelut ovat saaneet niin merkittävän määrän tukea kasvuun”, Hussain kertoo.

Anyfinin palvelut ja yhteiskunnalliset tavoitteet pähkinänkuoressa

  • Anyfin on taloudenhallinnan sovellus, joka auttaa kuluttajia ylläpitämään taloudellista tasapainoa ja tervehdyttämään taloutta
  • Tavoitteena on hillitä kotitalouksien velkaantuminen
  • Ruotsissa perustettu yritys pyrkii laajentamaan toimintaansa Pohjois-Euroopassa, erityisesti Saksassa ja Suomessa
  • Anyfinin matkaan on lähtenyt merkittävä määrä sijoittajia: FinTech Collective, Accel, EQT Ventures, Northzone, Global Founders Capital (GFC), Quadrille Capital & Augmentum FinTech
  • Anyfinin palveluihin kuuluu mm. Jälleenrahoituspalvelu, Tilaukset-palvelu sekä Budget-Bootamp

Lehdistön yhteyshenkilö

Johanna Eklund

johanna.eklund@anyfin.com

+46704184837

Maa

Suomi

Anyfin AB filial i Finland, Bulevardi 21, 00120 Helsinki. Org. nummer: 3011348-7 © 2024 Anyfin AB filial i Finland on kulutusluottolaitos, joka toimii Finanssivalvonnan alaisena. Kaikki oikeudet pidätetään.

Laskuesimerkki

2000€ suuruinen jälleenrahoituslaina, jonka todellinen vuosikorko on 15,34%, takaisinmaksuaika 44 kuukautta, muut kulut 0€, ja maksuerien määrä 44, johtaa 58,73€ kuukausimaksuun. Lainan kokonaiskustannus on 2584€.

Myöntämiemme jälleenrahoitusluottojen summa on 10-30 000€ asiakasta kohden ja laina-aika voi olla 2-120 kuukautta, riippuen asiakkaan nykyisestä laina-ajasta. Luoton nimelliskorko on 6.48%-19.0%, todellinen vuosikorko on 6.68%-20.75% ja kuukausikulu 0€