Fintech-yritys Anyfin kerää 30 miljoonaa euroa C-sarjan rahoitusta nopeuttaakseen laajentumista kaikkialla Euroopassa

Anyfin AB18. tammikuuta 2023

Fintech-yritys Anyfin kerää 30 miljoonaa euroa C-sarjan rahoitusta nopeuttaakseen laajentumista kaikkialla Euroopassa
  • Anyfin auttaa asiakkaitaan madaltamaan luottojensa kustannuksia sekä tarjoaa työkaluja jokapäiväiseen taloudenhallintaan.
  • Viimeisin kierros nostaa kokonaisrahoituksen yhteensä 106 miljoonaan euroon, mitä käytetään vahvistamaan Anyfinin tuotevalikoimaa nykyisillä markkinoilla Euroopassa
  • Anyfin-sovellusta on tähän mennessä ladattu yli miljoona kertaa ja jälleenrahoitusplavelun käyttäjät ovat säästäneet luottojensa kuluissa jo yhteensä 68 miljoonaa euroa, mikä on alentanut keskimääräisiä lainakustannuksia asiakkailleen 50 %.

Ruotsalainen fintech-yhtiö Anyfin, ilmoittaa tänään saaneensa päätökseen 30 miljoonan euron Series C -rahoituskierroksen edistääkseen liiketoimintansa kasvua Euroopassa. Anyfin tarjoaa palveluita, joiden avulla kuluttajat voivat mm. päästä olemassa olevista kulutusluotoistaan edullisemmin eroon.

Elinkustannuskriisi on vaikuttanut kuluttajiin maailmanlaajuisesti ja hintojen kasvuvauhti on nopein 40 vuoteen. Makroympäristöllä on valtava vaikutus kotitalouksiin ja niiden budjetteihin, mikä vaikuttaa kuluttajien taloudelliseen hyvinvointiin ja yritysten taseisiin. Anyfinin palvelut ovat tulleet entistä ajankohtaisemmiksi ja tarpeellisiksi, tarjoten kuluttajille mahdollisuuden parantaa henkilökohtaista talouttaan säästämällä olemassa olevista lainoista ja luotoista. Tällä hetkellä yritys toimii Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Saksassa.

Anyfinin Series C -kierrosta vetää nykyinen sijoittaja Northzone sekä Accel, EQT Ventures, Fintech Collective, Quadrille Capital ja Augmentum FinTech sekä uusi sijoittaja Citi Ventures. Vuodesta 2017 lähtien yhtiö on kerännyt lähes 600 miljoonaa euroa velkaa ja pääomaa, ja viimeisin korotus nosti jälkimmäisen 106 miljoonaan euroon. Anyfinin mobiilisovellusta on ladattu yli miljoona kertaa ja pelkästään vuonna 2022 yli 500 000 kertaa, mikä osoittaa, että fintechin tarjoamat palvelut ovat ajankohtaisempia kuin koskaan.

Pääomalla vahvistetaan edelleen Anyfinin tuotevalikoimaa nykyisillä markkinoilla kaikkialla Euroopassa, mikä nopeuttaa uuden teknologian kehitystä, joka puolestaan auttaa kuluttajia säästämään rahaa ja parantamaan taloudellista hyvinvointia jokapäiväisessä elämässään.

Mikael Hussain, Anyfinin toimitusjohtaja ja perustajajäsen, kommentoi: ”Meneillä olevan elinkustannuskriisin vuoksi moneen kotitalouteen kohdistuu yhä enemmän taloudellisia paineita, minkä vuoksi tekemämme toiminta on arvokkaampaa kuin koskaan kuluttajille. Tämä uusi pääoma antaa meille mahdollisuuden jatkaa palveluittemme ja palvelutarjontamme parantamista. Investointi osoittaa, että finanssialalla on edessään merkittävä uudelleenjärjestely, jossa kuluttajien taloudellinen hyvinvointi on etusijalla; olemme erittäin ylpeitä siitä, että sekä uudet että nykyiset sijoittajat näkevät meidät merkittävänä fintech-toimijana Euroopassa.

Jeppe Zink, Northzonen partneri ja Anyfinin hallituksen jäsen, kommentoi: "Asiakkaat maksavat tällä hetkellä tarpeettoman suuria kuluja johtuen finanssialan läpinäkömättömyydestä. Tämä on yksi iso kipukohta, jossa finanssiteknologia voi olla avuksi. Anyfin tarttuu juuri tähän ongelmaan heidän jälleenrahoituspalvelullaan. Asiakkaat todella pitävät palvelusta, mikä tekee Anyfinistä edelläkävijän taloudellisen hyvinvoinnin kategoriassa"

Lisätietoja

Katri Kaleva

katri.kaleva@anyfin.com

Maa

Suomi
www.facebook.comwww.instagram.comwww.linkedin.comwww.youtube.com
Piirros henkilöstä, joka makaa maassa ja puhaltaa purkkaa suusta.
Suomi

Anyfin AB filial i Finland, Bulevardi 21, 00120 Helsinki. Org. nummer: 3011348-7 © 2024 Anyfin AB filial i Finland on kulutusluottolaitos, joka toimii Finanssivalvonnan alaisena. Kaikki oikeudet pidätetään.

Laskuesimerkki

2000€ suuruinen jälleenrahoituslaina, jonka todellinen vuosikorko on 15,34%, takaisinmaksuaika 44 kuukautta, muut kulut 0€, ja maksuerien määrä 44, johtaa 58,73€ kuukausimaksuun. Lainan kokonaiskustannus on 2584€.

Myöntämiemme jälleenrahoitusluottojen summa on 10-30 000€ asiakasta kohden ja laina-aika voi olla 2-120 kuukautta, riippuen asiakkaan nykyisestä laina-ajasta. Luoton nimelliskorko on 6.48%-19.0%, todellinen vuosikorko on 6.68%-20.75% ja kuukausikulu 0€