Korkojen nousu on ollut todellisuutta viimeisen vuoden ajan. Miten tähän kannattaa omassa taloudessa varautua ja mistä syistä korot ovat lähteneet nousemaan?
Edellisen talouskriisin aikaan, 2008-2012, korot olivat huomattavasti korkeammalla tasolla, kuin mitä ne ovat vielä tänä päivänä. Vuodesta 2016 suomalaisia ja monia muita länsimaita hemmoteltiin historiallisen matalalla korkotasolla. Esimerkiksi suomalaisten suosituin viitekorko 12 kuukauden euribor oli vuodesta 2016 vuoteen 2022 saakka negatiivinen eli käytännössä vietettiin niin kutsutun nollakoron aikaa.
Korkojen nousu on kuitenkin ollut todellisuutta muuttuneen maailmantilanteen vuoksi. Pelko korkojen nousemisesta nousi tapetille vuoden 2020 alussa, mutta kohtuullisen hyvin toiminut maailmantalous ja ihmisten kulutuskäyttäytyminen eivät lähteneet muokkaamaan korkomarkkinaa pelätysti.
Vuoden 2022 tapahtumien takia kuitenkin inflaatio lähti voimakkaaseen kasvuun. Inflaatio johtuu kulutushyödykkeiden hinnannoususta ja inflaation kasvu seurasikin osakseen nousseesta energian hinnasta. Tämä heijastui muiden tuotteiden hintaan yhtä lailla hintoja korottaen.
Euribor-koroille tämä tarkoitti negatiivisen koron ajan olevan ohitse. 2022 tammikuun alussa 12 kuukauden euribor oli vielä -0,5 %, mutta jo huhtikuussa korko oli noussut 0,005 prosenttiin.
Korkotasolla on monenlaisia merkityksiä talouden toimintaan ja sen avulla muun muassa pyritään hillitsemään inflaatiota. Yksilön kannalta merkittävimmin se vaikuttaa kuitenkin lainojen hoitokuluissa. Tulemme esittelemään syitä korkojen nousulle, miten se vaikuttaa lainojen kuluihin ja miten korkojen nousuun voi varautua.
Korkojen nousu liittyy aina vahvasti alueelliseen talousnäkymään. Suomen sijaitessa Euroopassa, vaikuttaa Euroopan taloustilanne merkittävästi alueemme korkotasoon. EU:n arvioiden mukaan inflaatio on ollut vuoden 2022 jälkeen todella korkea, muun muassa vuoden 2022 maaliskuussa 7,5 prosenttia.
Inflaatio tarkoittaa yksinkertaistettuna hintojen nousua, joka on seurausta monesta asiasta. Inflaatio on kuitenkin aina lähtökohtaisesti monetaarinen eli rahapolittiinen ilmiö. Korkea inflaatio on ongelmallista talouden kannalta siitä syystä, että hintojen jatkuvasti noustessa, tulee työnantajille paine nostaa palkkoja. Poliittinen päätöksenteko tällä saralla onkin tärkeää.
Korkojen nouseminen on inflaation hillitsemiseen tehokas keino, sillä se köyhdyttää kuluttajaa. Ei tietystikään yksittäistä ihmistä, jolla lainoja ei ole, mutta valtaväestöä, joka maksaa kuukausittain asunto-, auto- ja luottokorttilainaansa. Inflaation tuomat palkankorotukset valuvat korkojen nousun maksamiseen, eikä inflaatio näin ollen pääse taasen kiihtymään.
Korkojen nousun on odotettu pysähtyvän noin 4 prosentin luokkaan. Tulisiko siis asuntovelallisen huolestua vai pysyä tyynenä?
Historiallisesti puhuttaessa on odotettavat korkotasot edelleen varsin maltillisia. 90-luvun laman aikana asuntolainojen korot olivat 10 %:n molemmin puolin ja tämän hetkiset korot vielä kaukana siitä. Täytyy kuitenkin muistaa, että pankit ovat stressitestanneet kaikki myöntämänsä lainat 6 %:n korkotasolla.
Merkittävää nousua kuluissa nämä koronnostot eivät siis vielä ole. Tämä kaikki toki riippuu lainan määrästä ja omasta tulotilanteesta.
Kuinka sitten tarkistaa oma korkovalmiutensa? Ohessa nopean tarkistuksen lista, jossa on hyviä työkaluja.
Nollakoron aika on saanut monet ihmiset unohtamaan korkojen olemassaolon. Marginaalikorko on mitätön isommissakin lainoissa, eikä kilpailuttamalla ole saanut merkittäviä etuja. Nyt korkojen ollessa lähellä neljää puhutaan jo kuitenkin kohtuullisesta markkinakorosta.
Lainojen kulut voivat nousta merkittävästi tällaisella korkojen nousulla. Esimerkiksi 100 000 euron asuntolainassa 4 %:n korko tarkoittaa 4000 euron korkomenoja vuodessa.
Onkin tärkeää tietää, missä tilanteessa taloutesi on? Kestääkö tulojen ja menojen suhde edellä mainitun lisälaskun. Paljonko kuukauden tuloista jää käteen? Lainojen tulisi viedä korkeintaan 30-40 % kuukausituloista, jotta puskuria kulujen nousulle olisi olemassa.
Jos oma lainatilanne on kulkenut vuosia omalla painollaan ja lainalaskuja on maksanut miettimättä jäljellä olevaa lainapääomaa, on nyt korkea aika tehdä se. Näin saat kattavan käsityksen siitä, miten korkojen nousu tulee näkymään sinun taloudessasi kuukaudessa.
Onko lainakustannusten nousu muutamia kymppejä vai puhutaanko jopa sadoista euroista kuukaudessa? Tämän jälkeen on syytä pohtia, että riittääkö oma taloutesi kattamaan kustannusten nousun?
Korkojen nousu on erittäin hyvä syy tutustua lainoihin tarkemmin. Lainoihin tutustuessa on samalla helppoa selvittää missä kunnossa omat lainat ylipäätänsä ovat. Vaikka euribor koroille ja yleiselle korkotasolla ei yksittäinen pankki tai kuluttaja paljoa voikaan, on lainoissa monia asioita, joissa voi säästää.
Todelliseen vuosikorkoon lainassa lasketaan koron lisäksi tilinhoitomaksut, laskutuslistä ynnä muut, joista voi koostua iso summa kuukaudessa.
Mikäli lainojen tilanne mietityttää ja lainan kuluja tahtoo alentaa, on yksi hyvä väline Anyfinin jälleenrahoituspalvelu.
Palvelun avulla voit madaltaa vakuudettomien luottojen ja osamaksusopimusten kuluja aina 20 000 euroon saakka. Anyfinin palvelussa ei ole ollenkaan lainan hoitamiseen liittyviä kuluja, vaan maksat pelkästään lyhennystä ja korkoa, joten on mahdollista, että Anyfin voi alentaa luottojesi kokonaiskustannuksia.
Anyfinin palvelussa et voi saada ollenkaan uutta lainaa, joten se toimii myös taloudenhallinnan välineenä. Voit jälleenrahoittaa olemassa olevat luottosi Anyfinille ja jatkossa maksaa luottojasi pois vain yhdellä kuukausilaskulla. Saat käyttöösi myös Anyfin Widgetit, joilla oman talouden seurannasta tulee yksinkertaista ja mielekästä.
Korkosuoja on pankin myymä palvelu, jonka avulla voi suojautua korkojen nousua vastaan. Korkosuojauksen ideana on, että kuluttaja saa mielenrauhaa korkojen nousua vastaan. Nollakorkojen aikana korkosuojauksen hinta oli huomattavasti markkinakorkoa suurempi, mutta nyt tässä tilanteessa moni saattaa miettiä kirota, ettei aikanaan sitä ottanut.
Korkosuojassa enimmäiskorko koskee pelkästään viitekorkoa ja siihen päälle lisätään vielä pankin kanssa sovittu marginaalikorko.
Korkosuojaus on hyvä väline myös korkojen nousun keskellä, mikäli edelleen tahtoo saavuttaa mielenrauhaa ja saa tarjouksen, jossa lainan kulut rajautuvat oman maksukyvyn sisälle.
Lähtökohtaisesti korkosuoja on kuitenkin aina palvelu, jonka tarkoitus on tuottaa pankille tuottoja. Korkosuoja on siis lähtökohtaisesti kuluttajalle maksullinen palvelu, joka ei tuota taloudellista etua, mutta mielenrauhallakin oma hintansa.
Jätä ilmainen hakemus joko sovelluksessamme tai nettisivuillamme. Hakemusta varten tarvitset vain kuvan laskustasi. Hakemuksen lähettäminen ei sido sinua vielä mihinkään.
Jos voimme madaltaa nykyisten luottojesi kustannuksia, saat tarjouksen. Tarjous on voimassa 7 päivää ja voit rauhassa päättää hyväksytkö tarjouksen.
Jos hyväksyt tarjouksen, maksamme luottosi pois nykyiselle luotonantajallesi ja siirrämme luottosi meille.
Valmista! Tästä eteenpäin lyhennät luottoa Anyfinille, mutta matalammilla kokonaiskuluilla.
Korkojen nousun arvioidaan pysähtyvän noin 4-5 prosentin välille, mutta tämä riippuu inflaation suuruudesta lähtökohtaisesti. Viimeisten vuosien aikana korkojen nousu on ollut voimakasta, eikä sama nousuvauhti tule jatkumaan loputtomasti.
Korkojen nousuun voi varautua monellakin tavalla, mutta ehdottomasti tärkeintä on, että oma talous on tasapainossa. Pankki testaa asiakkaansa 6 %:n koron stressitestillä, joten käytännössä tämän tason alla ongelmia ei pitäisi tulla. Toki muuttunut elämäntilanne on yksi syy, joka voi aiheuttaa ongelmia. Korkojen nousulta voi suojautua myös korkosuojalla tai muille palveluilla.
Nollakorko aika kesti noin kuuden vuoden ajan ja onkin mielenkiintoista nähdä mihin tilanne tulee etenemään. Kahden kriisin jälkeen markkinat ovat varmasti hetken myllerryksessä eikä nollakorkoihin välttämättä palata ihan seuraavien vuosien aikana.
Madalla vakuudettomien lainojesi korkoja ja muita kuluja
Anyfin AB filial i Finland, Bulevardi 21, 00120 Helsinki. Org. nummer: 3011348-7 © 2024 Anyfin AB filial i Finland on kulutusluottolaitos, joka toimii Finanssivalvonnan alaisena. Kaikki oikeudet pidätetään.
Laskuesimerkki
2000€ suuruinen jälleenrahoituslaina, jonka todellinen vuosikorko on 15,31%, takaisinmaksuaika 48 kuukautta, muut kulut 0€, ja maksuerien määrä 48, johtaa 54,68€ kuukausimaksuun. Lainan kokonaiskustannus on 2639€.
Myöntämiemme jälleenrahoitusluottojen summa on 10-30 000€ asiakasta kohden ja laina-aika voi olla 2-120 kuukautta, riippuen asiakkaan nykyisestä laina-ajasta. Luoton nimelliskorko on 7,98%-19,50%, todellinen vuosikorko on 8,28%-21,34% ja kuukausikulu 0€