Onko Anyfin huijausta?

22. heinäkuuta 20213 minuutin lukuaika

Onko Anyfin huijausta?

Koska Anyfin toimii kulutusluottojen parissa madaltaen jo olemassa olevien kulutusluottojen korkoja, kohtaamme välillä ennakkoluuloja palveluamme kohtaan. On ymmärrettävää, että kuluttajat ovat skeptisiä kulutusluottojen myöntäjiä kohtaan, sillä vuosien saatossa alalla on toiminut paljon myös yrityksiä, joiden tarkoitusperät eivät aina ole olleet kuluttajien puolella.

Kulutusluottojen ottamisen yleistyessä Anyfinille on huutava tarve ja moni kuluttaja ei ole edes tietoinen, että näiden luottojen korkoja voi ylipäätään kilpailuttaa. Myös valitettavan moni yritys, joka mainostaa tarjoavansa matalampia korkoja näihin luottoihin esimerkiksi yhdistelmälainojen kautta, yrittää saada kuluttajia maksamaan luotoistaan aiempaa enemmän esimerkiksi pidentämällä laina-aikoja. Anyfinin tavoitteena on auttaa kuluttajia säästämään rahaa näissä kalliissa kulutusluotoissa ja auttaa heitä pääsemään näistä eroon lopullisesti. Olemme toimineet Suomen markkinoilla vuodesta 2019 saakka ja olemme tänä aikana saaneet kuulla muutamia ennakkoluuloja yrityksestämme. Halusimme vastata yleisimpiin ennakkoluuloihin tässä blogitekstissä.

Väite 1: Anyfin on pikavippi

Ei. Pikavipillä tarkoitetaan yleensä vakuudetonta lainaa, jonka saat nopeasti tilillesi ja niissä on usein todella korkea korko ja epäreilut lainaehdot. Ensinnäkään Anyfin ei myönnä lisää lainoja kuluttajille, emmekä koskaan siirrä rahaa asiakkaan tilille. Anyfinin toiminta perustuu siihen, että jos pystymme tarjoamaan asiakkaalle matalamman koron hänen olemassa olevalle osamaksulle, luottokorttivelalle tai muulle kulutusluotolle, saa asiakas meiltä tarjouksen jälleenrahoituksesta. Jos asiakas päättää hyväksyä tarjouksen matalammasta korosta, maksamme pois velan suoraan edelliselle lainanantajalle ja luotto siirtyy Anyfinille. Jatkossa asiakas siis maksaa luottoaan takaisin Anyfinille, mutta tietysti pienemmällä korolla ja kokonaiskustannuksilla. Anyfinille voi aina tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä ja luoton voi maksaa pois milloin vain, ilman lisäkustannuksia.

Väite 2: Anyfinin kautta jälleenrahoitetun luoton kokonaiskustannukset nousevat

Ei. Meidän toimintamme perustuu siihen, että asiakas voi aina luottaa meihin. Me emme koskaan anna tarjousta jälleenrahoituksesta, jos emme voi madaltaa asiakkaan todellista vuosikorkoa. Me emme myöskään pidennä asiakkaan luoton alkuperäistä takaisinmaksuaikaa, jos näin tekemällä kuluttajan maksamat korot ja kulut lainasta todellisuudessa kasvaisivat. Tällöin luoton kokonaissumma voisi olla suurempi kuin alkuperäisen lainan. Sitä emme halua, me haluamme auttaa asiakkaitamme pääsemään eroon kalliista luotoista ja tavoitteemme onkin, että asiakas saa velkansa maksettua pois, eikä enää tarvitse meitä.

Väite 3: Anyfin on yhdistelylaina

Ei. Anyfin tarjoaa jälleenrahoitusta osamaksuille, luottokorteille ja muille vakuudettomille lainoille 10 000€ saakka. Jos haet jälleenrahoitusta useammalle luotolle, Anyfin laskee näille jokaiselle oman uuden yksilöllisen koron. Lainoja ei siis niputeta yhdeksi isoksi lainaksi. Voit kuitenkin jatkossa lyhentää näitä luottoja Anyfinille yhdellä kuukausilaskulla.

Väite 4: Anyfin haluaa kuluttajan velkaantuvan

Emme todellakaan! Me kannustamme kuluttajia välttämään kulutusluottoja viimeiseen asti, mutta jos niitä on kertynyt, niin autamme asiakkaitamme madaltamaan luottojen kustannuksia ja näin toivomme, että lainan takaisinmaksu olisi nopeampaa. Meidän kauttamme voi aina maksaa ylimääräisiä lyhennyksiä ja luoton voi maksaa pois milloin vain, ilman lisäkustannuksia. Tavoitteemme on, että et tarvitse meitä enää uudestaan.

Väite 5: Anyfin tienaa rahaa kuten muutkin rahoitusalan yritykset — luottojen korolla

Kyllä, tämä on totta. On kuitenkin mahdollista tehdä voittoa, samalla kun kuluttajat hyötyvät palveluistamme. Me tarjoamme matalampia korkoja jo olemassa oleville lainoille ja täten tienaamme luoton korolla — me kuitenkin tarjoamme aina matalampaa korkoa ja pienempiä lainan kokonaiskustannuksia ja tyydymme täten maltillisimpiin voittoihin.

Väite 6: Anyfin ei tee luottoarvioita, vaan tarjoaa luoton jälleenrahoitusta kenelle tahansa

Ei. Me teemme jokaiselle hakemukselle yksilöllisen riski- ja luottoarvion. Juuri näiden arvioiden ansiosta pystymme tarjoamaan matalampia korkoja kuluttajille, jotka usein ovat hankkineet jo jotain osamaksulla, jonka korko on kaikille sama. Meidän luottoarvioimme perustuvat luottotiedoista saatuihin tietoihin, luoton suuruuteen ja sisäisiin riskianalyyseihimme. Emme myöskään jälleenrahoita perinnässä olevia luottoja tai myönnä jälleenrahoitusta heille, joilla on maksuhäiriömerkintä. Näissä tapauksissa suosittelemme kuluttajaa kääntymään virallisen tahojen puoleen.

https://www.facebook.com/anyfin.se/
https://www.instagram.com/anyfin.fi/
https://www.youtube.com/channel/UCiDD0mUdMpUAoQkgASloLFw/videos

Maa

Anyfin sovellus

Anyfin AB filial i Finland, Bulevardi 21, 00120 Helsinki. Org. nummer: 3011348-7 © 2021 Anyfin AB filial i Finland on kulutusluottolaitos, joka toimii Etelä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) alaisena. Kaikki oikeudet pidätetään.

Laskuesimerkki

Jos 1300€ arvoinen laina siirretään Anyfinille, tulee säästöksi 157€ seuraavan esimerkin mukaan: Jos alkuperäinen nimelliskorko 18.88% laskee 9.88%:in ja 2€ kuukausikulu laskee 1€ suuruiseksi, on uusi kuukausimaksu 24 kuukauden laina-ajalle 61€, jolloin todellinen vuosikorko on 12.17%. Lainan kokonaissumma on tällöin 1462€. Anyfin tarjoaa aina yksilöllisiä korkoja. Anyfin ei koskaan anna tarjousta jos he eivät voi madaltaa luoton todellista vuosikorkoa. Anyfin ei nosta nykyisen luoton kokonaiskustannuksia pidentämällä takaisinmaksuaikaa.

Myöntämiemme jälleenrahoitusluottojen summa on 10-10.000€ ja laina-aika voi olla 1-120 kuukautta, riippuen asiakkaan nykyisestä laina-ajasta. Luoton nimelliskorko on 3,95%-19,90% ja kuukausikulu 0-5€.